HISTORIA

Vuonna 1993 valmistui kaksi nuorta miestä Terveydenhuolto-oppilaitoksesta keskelle lama- ajan Suomea.
Halu töihin oli niin kova, että nopein tie töihin oli oman yrityksen perustaminen.

Näky oli aluksi harjoittaa kotisairaanhoitoa oman yrityksen lääkärin alaisuudessa ja myöskin järjestää ensiapukoulutusta. Töitä alkoi löytyä vanhusten kotipalvelun myötä hiljalleen ja myös ensiapukoulutusta järjestyi autokoulussa jo vuonna 1994 alkaen!

Sitä ennen ei meidän tiedossa ollut autokouluissa järjestettävästä ensiapukoulutuksesta omalla asuinalueellamme.

Elantoa ei nopeasti kahdelle perheelle löytynyt joten yhtiökumppani päätyi muihin tehtäviin ja Triola Oy: n ylläpito jäi yhden perheen työpaikaksi. Vuonna 1997 muutto Jyväskylään avasi uusia mahdollisuuksia hoitotarvikepuolella, sekä myöskin asiamiespuolella!

Hyvien työntekijöiden ansiosta kehitystä tapahtui monella saralla ja vuonna 2010 liikevaihto näyttää edelleen nousujohteiselta!

Niinkuin Talvisota-elokuvassa todetaan, että "kaikki on Korkeimman käres", niin uskomme edelleen Triola Oy:nkin osalta!